sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Kahvimarinadi ja -kastike lampaalle

Tätä ohjetta sovellamme fileeseen kokonaisena.

Mausteena käytettävän kahvijuoman on aina oltava kaksi kertaa tavallisen juoman vahvuista.

Vartaat kahvikastikkeessa
500 g porsaan tai lampaan fileetä
1 ps (170 g) pekonia
8 pikkusipulia tai sipulinlohkoja
8 kirsikkatomaattia tai tomaattilohkoja

Marinadi:
2 dl vahvaa kahvijuomaa
1/2 dl öljyä
1 1/2 rkl punaviinietikkaa
1 tl sokeria
1 tl timjamia
1/2 tl rouhittua mustapippuria
3–4 puserrettua valkosipulinkynttä)

Kastike:
2 1/2 dl siivilöityä marinadia
1 rkl maizenaa
soijakastiketta
1/2 dl kuohukermaa
mustapippuria
timjamia

Pinnalle:
suolaa, mustapippuria ja timjamia

Leikkaa lihat kuutioiksi. Sekoita marinadi ja laita lihapalat siihen maustumaan. Marinoi vähintään puoli tuntia.

Kiehauta kuoritut sipulit puolikypsiksi. Kääri pekonisuikaleet rulliksi. Työnnä ainekset grillivartaisiin tai kostutettuihin bambutikkuihin. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Käännä vartaat ja valele marinadilla. Paista vielä 5–10 minuuttia. Ripottele päälle suolaa, mustapippuria ja timjamia. Vartaat voi kypsentää myös grillissä.

Sekoita siivilöityyn marinointiliemeen muut kastikeaineet, paitsi mausteet. Kuumenna sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Mausta maun mukaan mustapippurilla ja timjamilla.

Alkuperäinen ohje:
Pellervo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.