sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Raparperia

Olisiko täällä raparperipiirakka, josta sain vinkin ystävältäni? Laitan linkin talteen tänne, sitä vartenhan tämä varasto on.. Täytyy kysellä vielä asiasta, mutta joka tapauksessa tämäkin vaikuttaa hyvältä. Hieman monitöinen, mutta palkitsee kuulemma vaivan. Nyt vain tarvitsee odottaa, että mökin raparperit hieman kasvaisivat.

Kaalilaatikko

Tämä Finfoodin kaalilaatikko on varma valinta sellaisenaan, kun H palaa ulkomailta ja kaipaa kotimaan kotiruokaa à la A. Lemppari muhii uunissa nytkin yllätyksenä odottamassa myöhäistä lentoa Edinburghista Tampereelle.

noin 1 kg valkokaalia
5 dl vettä
1,5 tl suolaa
1 sipuli (poistetaan toki 'allergiaversiossa' ja silti maistuu)
1 valkosipulinkynsi
1 rkl rypsiöljyä
400 g jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
1,5 dl pitkää riisiä raakana (tässä ainoa varsinainen muutos, rikotut ohraryynit!)
1 - 2 rkl siirappia
2 dl ruoka- tai kevytkermaa
tuoretta oreganoa tai meiramia

Valeluun
0,5 - 1 dl lihalientä
1 rkl siirappia

Paloittele kaali ja lisää kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Anna hautua muun valmistelun ajan.

Hienonna sipulit ja kuullota tilkassa öljyä. Lisää jauheliha ja paista sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä riisi (/ohraryynit) pakkauksen ohjeen mukaan.

Sekoita kaali keitinliemineen, jauheliha, kypsä riisi sekä siirappi ja kerma. Hienonna joukkoon tuoretta yrttiä. Tarkista maku.

Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Kypsennä kaalilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Valele paiston aikana lihaliemi-siirappiseoksella, joka antaa maukkaan ja hyvän pintavärin.

Alkuperäinen ohje:
Ohje: Kotimaiset Kasvikset ry eli Finfoodin keittokirja

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Soololeipä

5dl vehnäjauhoja
3dl mysliä
1pss kuivahiivaa
1rkl rypsiöljyä
3dl vettä
1tl suolaa

Aineet kippoon, sekaisin & lämpimään (vaikkapa vesihauteeseen) 0.5-1h. Sitten uuniin 200 asteeseen tunniksi.

--
Tämä on oma resepti, joka muotoutui itsestään tälläiseksi selaillessa netistä parisen minuuttia erityyppisiä leipäohjeita. Tarkoituksena oli saada nopeasti leipä aikaiseksi äitienpäiväpöytään. Oman haasteensa mukaan toi aikataulu, sillä samaan aikaan olisi pitänyt saada uuni vapaaksi lasagnen tekoa varten. Koska aikaa leivän paistamiseen tarvittiin tunnin verran & lasagne tarvitsi puolisen tuntia, jouduttiin uunia lopulta jakamaan molempiin tarkoituksiin puolen tunnin verran. Tämä osoittautuikin lopulta hyväksi keinoksi, sillä kun leipä vietti lopun 0.5h uunin alaosassa, saatiin leivän pohja samalla mukavan rapeaksi. Äitienpäiväpöydässä leivän makukin lopulta paljastui & leipä katosi hetkessä kehujen kera..

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Voileipäkakku / kinkku-meetwursti

Päätin tehdä pienen voileipäkakun ja luottaa Kinuskissaan tässä asiassa.
Tein kuitenkin joitan muutoksia, kuten jätin päivänsankarin inhoaman purjon pois ja korvasin kurkkuraasteella ja muutin vähän väliä johon tulee.

Saas nähdä mitä tulee?

8 hengelle

12 palaa täysjyväpaahtoleipää

Kostutus:
reilu 1 dl maitoa tai lihalientä

Kinkkutäyte:
100 g vähärasvaista palvikinkkua
1 paprika
½ kurkkua
1 prk (á 125 g) piparjuurituorejuustoa (esim. Cantadou)
100 g ranskankermaa
2 tl sinappia

Salamitäyte:
75 g salamin- tai meetvurstinsiivuja
0,5 maustekurkkua
100 g rahkaa
100 g ranskankermaa

Kuorrutus ja koristelu:
150 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl maitoa
½ nippua persiljaa
100 g kirsikkatomaatteja
vajaa 1 dl kurkkusalaattia
50 g kevytmeetvurstia (esim. Snellman)
500 g palvikinkkua

Leikkaa kinkku ja paprika pieniksi kuutioiksi. Raasta kurkku ja ripoittele ihan vähän suolaa, valuta. Sekoita näiden joukkoon piparjuurituorejuusto, ranskankerma ja sinappi.

Kuutioi salamin/meetvurstinsiivut ja maustekurkku. Yhdistä nämä rahkan ja ranskankerman kanssa.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Asettele leivät tarjoilulautaselle kaksi peräkkäin. Kostuta maidolla tai lihaliemellä. Levitä päälle kinkkutäyte. Asettele päälle toinen kerros paahtoleipiä. Kostuta ja levitä päälle salamitäyte. Laita päällimmäiseksi vielä yksi leipäkerros ja kostuta. Suojaa kakku kelmulla. Laita kakun päälle leikkuulauta ja siihen kevyt paino. Anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ohenna koristelua varten tuorejuusto maidolla. Levitä tuorejuustoa kakun pintaan. Liimaa meetvurstit vieri viereen kakun reunoille. Asettele päällisosaan persiljaruusukkeita, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja kurkkusalaattia. Halkaise meetvurstin- ja palvikinkunsiivut ja rullaa niistä koristeita.

Alkuperäinen ohje, josta muunneltu:
Kinuskikissan voileipäkakut

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Taateloitu lihapata

Tämä ohjeemme syntyi vahingossa, kun etsimme Taateli-lihapadan ohjetta, jonka olimme ohimennen nähneet. Se löytyi, mutta aloimmekin seuraamaan kreikkalaisen lihapadan ohjetta. Virheen huomattuamme lisäsimme siihen lopuksi vain taatelit. Tai no, Harrihan tämän padan lopulta teki. :)

Meillä oli peuranlihaa, mutta lammas toimisi varmasti tykillä.

Lopputulos oli kuitenkin älyttömän herkullinen! Kannattaa kokeilla. Makeaa pelkäävien kannattaa olla varovainen taatelien kanssa. Mutta makeus sopii, kun tarjoaa nämä sinihomejuustoperunoiden kanssa. Yhdistelmä toimii!

(8 annosta)

Ainekset:
n. 1 kg lampaan- tai naudanpaistia kuutioituna
3 rkl oliiviöljyä
2-3 tl suolaa
3-4 valkosipulinkynttä
1 tlk (500 g)Pirkka tomaattimurskaa
n. 2-4 dl vettä ja/tai punaviiniä
1/2 dl punaviinietikkaa
2 tl fariinisokeria tai hunajaa
3/4 tl mustapippuria
2-3 kokonaista neilikkaa
2 laakerinlehteä
1 kanelitanko
200g kuivattuja taateleita


1. Ruskista lihakuutiot useassa erässä öljyssä. Mausta ne suolalla ja siirrä pataan.

2. Kuori valkosipulinkynnet ja paloittele ne. Lisää valkosipulit, tomaattimurska, vesi tai punaviini, punaviinietikka, sokeri ja mausteet pataan. Lisää puolitetut taatelit.Kuumenna kiehuvaksi.

3. Siirrä pata uuniin ja kypsennä kannen alla 175 asteessa 2-2½ tuntia, kunnes liha on mureaa. (Koristele hienonnetulla oreganolla tai persiljalla.) Tarjoa sinihomejuustoperunoiden kanssa.

Alkuperäinen ohjeen pohja:
Pirkka

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Creme Brulee

1 vaniljatanko (esim. DrOetker)
3/4 dl sokeria
3 munankeltuaista

2 dl kuohukermaa
1 dl maitoa
1 vaniljatanko (esim. DrOetker)

Pinnalle: tummaa ruokokidesokeria

Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja kaavi sisus sokerin ja keltuaisten joukkoon. Vatkaa keltuaiset kovaksi vaahdoksi.
Kiehauta kerma ja maito, kaada kerma-maito keltuaisvaahtoon ja sekoita hyvin. Jaa seos neljään uunin kestävään annosvuokaan.
Kypsennä vanukkaita 90 asteisessa uunissa noin tunti. Jäähdytä. Ripottele jokaisen vanukkaan pinnalle hieman ruokokidesokeria.

Käytä vanukkaita pikaisesti uunissa grillivastuksen alla sen verran, että sokeri sulaa ja paahtuu.

Tarjoa lisäksi raikkaita marjoja.

Alkuperäinen ohje:
Hellapoliisi

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Vuohenjuusto-punajuurisalaatti

Nizza-mix tai rucolaa
jäävuorisalaattia

punajuuria
täysjyväriisiä

pehmeää vuohenjuustoa
pekaanipähkinöitä

Keitä riisiä noin puoli desiä kuivana kypsäksi. Paahda pikku punajuuret lohkoina uunipellillä paperin päällä 225 asteessa niin kauan että ovat al dente -kypsiä. Huuhtele ja linkoa salaatit. Kokoa salaatti: alle salaatit, riisi, jäähtyneet punajuuret ja lopuksi vuohenjuustonökköset ja päälle hieman halkaistut pekaanipähkinät.

Tarjoa salaatinkastikkeen kera tai lorota pääälle öljyä. Patonkia ja viiniä seuraksi.

Ohje: oma, sovellettu Arvostele mun illallinen -ohjelmasta (LIV) kevät 2010